Siirry pääsisältöön

Luontokuvaus masennuksen omahoitona

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta Luonto? Millainen maisena on sinulle kaikkein mieluisin ja levollisin? Oletko koskaan kulkenut luonnossa ja vain ihmetellyt ja ihastellut luonnon kauneutta? Oletko huomannut, miten pienikin luonnossa vietetty aika piristää ja virkistää mielesi hyvinvointia?

Kuten aikaisemminkin olen maininnut kirjoituksissani luonnon tuomista positiivisista vaikutuksista, myös tämä postaus käsittelee tätä aihetta. Tällä kertaa otankin aiheeksi vähän toisenlaisen aktiviteetin jota luonnossa voi harrastaa ihan vaikka täysin omaksi iloksi.

Ei tarvitse olla ammattilainen

"Ehei, en osaa valokuvata", "En minä ole ammattilainen", "En minä osaa", Pyh kaikki osaavat käyttää kännykän kameraa. Ja sitä paitsi harjoitus tekee mestarin! Nykyään älypuhelimet on varustettu laadukkailla kameroilla, joten erillistä järjestelmäkameraa ei edes tarvitse sen vuoksi hankkia.

Itse rakastuin luontokuvaukseen jo vuosia sitten. Vaikka olin masentunut, rakastin ottaa valokuvia luonnosta kaikkina vuodenaikoina. Jokaisena vuodenaikana on omat ihanuutensa ja kauneutensa. Kesällä on ihana kuvata kasveja, puita, vettä sekä erilaisia maisemia. Syksyllä luonto täyttyy upeasta värikirjosta, alkutalvesta ensimmäisten pakkasten tuoma huurre kasvien pinnoilla on upean näköistä.


Suomesta löytyy todella paljon kauniita kuvattavia paikkoja. Talvella suomen luonto on todella kaunis, vaikka talvipakkasista ja kylmyydestä en tykkää ollenkaan. 

Myös erilaisissa tapahtumissa saa otettua yllättäviä kuvia. Aina kuvauksen kohteena ei tarvitse olla luonto, se voi olla myös jokin kiinnostava esine. Ensimmäiset kaksi kuvaa on otettu Jyväskylässä Valon Kaupunki tapahtumassa. Alla olevat neljä kuvaa ovat Hakunilan Kartanon alueelta otettuja kuvia. 


Kun seuraavan kerran olet lähdössä ulos, muista ladata kännykkäsi täyteen. Katsele luontoa ja ympärillesi aivan kuin olisit turistina vieraassa maassa. Tälla tavalla voit löytää kauniita, upeita kuvattavia kohteita, joihin ei muutoin huomio ehkä kiinnittyisi. Voit myös tutkistella minkälaisia ajatuksia mieleesi herää tälla tavalla. Ehkäpä huomaat kuinka mielesi on yhtäkkiä paljon virkeämpi ja aktiivisempi. Et ehkä ajattelekaan koko ajan kaikkea pahaa ja masentavaa.

Oikein mukavia ja rentoja kuvaushetkiä sinulle luonnon keskelle!

Rakkaudella Marika,

Vajilla Art


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Itsetunto

Mikä on itsetunto? Itsetunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta ja itsekunnioituksesta. Toiselta nimeltään itsetuntoa kutsutaan omanarvontunnoksi tai itsearvostukseksi. Ihminen jolla on hyvä itsetunto, luottaa itseensä, pitää itsestään sekä arvostaa itseään omista heikkouksistaan huolimatta. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen puolustaa itseään, ei anna toisten loukata itseään vaan puolustaa itseään ja omia oikeuksiaan. Terve itsetunto auttaa myös ihmistä olemaan tyytyväinen omiin suorituksiin ja pystyy nousemaan ylös erilaisten vastoinkäymisten jälkeen. Se auttaa myös kasvattamaan itseluottamusta sekä itsevarmuutta.        Läheisten vaikutus itsetuntoon Läheisten vaikutus itsetunnon kehittymiselle on todella suuri. Myöhäisemmällä iällä myös perheen ulkopuoliset ihmissuhteet vaikuttavat oman itsetunnon kehittymiseen. Lapselle on kaikkein tärkeintä, että hänellä olisi lähipiirissään kannustavia ihmisiä, jotka auttavat häntä kokemaan ja kokeilemaan erilais...

Maailman mielenterveyspäivä

  Maailman mielenterveyspäivää vietetään torstaina 10.10.2024.  Tämän vuoden teemana on ”Mielenterveys on jokaisen oikeus”. Tänäpäivänä todella moni nuori, aikuinen sekä lapsi kokevat pahaa oloa, yksinäisyyttä sekä epäoikeudenmukaisuutta. Tilannetta ei auta se, että toimeentuloa heikennetään, nostetaan terveydenhoitokuluja ja nipistetään ja heikennetään mielenterveyspalveluihin pääsyä. Jo nyt jonot ovat todella pitkät. Apua tarvitsevat lapset ja nuoret eivät saa tarvitsemaansa apua. He joutuvat jonottamaan todella pitkiä aikoja päästääkseen avun piiriin. Parhaimmassa tapauksessa, jos niin voi edes sanoa, nuori hautautuu omaan huoneeseen pois päivänvalon säteiltä, hän muurautuu ja lukitsee itsensä oman elämänsä ulkopuolelle, omaan huoneeseensa, eristää itsensä ystävistään, vanhemmiltaan sekä muilta läheisiltä ihmisiltä, joita hän kuitenkin eniten juuri nyt tarvitsisi. Hän syyttää itseään kaikesta, pitää itseään toivottamana luuserina, josta ei ole hyötyä kenellekään, ei ed...

Prokrastinaatio

Kesälomat on ohitse ja normaali työ-ja kouluarki on pyörähtänyt jälleen käyntiin. Lomalta paluu töihin saati kouluun voi tuntua aluksi vaikealta. Taas kiireet, stressi ja ahdistus vaanii herkeämättä nurkan takana. Miksi elämä ei voisi vain olla helpompaa. Mikä on prokrastinaatio? Joillekin sana on varmasti tuttu, mutta ei kaikille. Sana prokrastinaatio tarkoittaa asioiden lykkäämistä ja vitkuttelua, jolloin niitä ei saa tehtyä, vaikka itse tietää ja haluaisi saada asian tai tehtävän tehtyä. Prokrastinaatio aiheuttaa stressiä sekä ahdistusta. Tämä erottaakin prokrastinaation laiskuudesta. Myös kynnys tehtävän tai asian suorittamiseen kasvaa mitä pidemmälle sen aloittamista jatkuvasti siirtää. Prokrastinaatiota voi esittäytyä niin koulussa, kotona kuin työelämässäkin, sitä esiintyy kaikilla elämän osa- alueilla. Kouluasioissa se näyttäytyy helposti erilaisten läksyjen teon lykkäämisenä ja kokeisiin luvun lykkäämisenä aina loppumetreille saakka. Kotona ehkä siivouksen aloitus...